|
PERUSTIEDOT - SUKUTIEDOT - KUVAGALLERIA - KISAKALENTERI
Perustiedot
LuonnekuvausBick Beth, tuttavallisemmin pelkkä Beth on yleisesti hieman ärripurri. Se näykkii ja potkii, mutta sehän on poni. Vaikka ei sen poninkaan aina tarvitse olla kiukutteleva, mielipiteensä selvästi kertova pirulainen. Beth on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti ja osaa olla hienostikin. Beth on rohkea ja utelias. Se ei itse ymmärrä, että kaikkiin väleihin senkään ei tarvitse ängetä. Tamma on hieman karkaavan sortin poni. Se karkaa heti, kun ovi on jätetty vähänkin raolleen tai hoitaja kääntää selkänsä hetkeksi. Ei siitä yleensä mitään suurempia katastrofeja synny, sillä vaikka Beth luulee olevansa ovela ja uhmakas, se päätyy aina takaisin lähtöpaikalleen, vieläpä helposti. Suurimmaksi osaksi se pitää ruuasta ja herkkupaloista, niitä vaan neidin nokan eteen ja johan hän on paikalla. Beth on kova uimari. Aina kun se pääsee rannalle se pyyhältää veteen minkä kerkeää. Siellä sitten ui hetken ja tulee takaisin, usein ilman ratsastajaansa. Tallilla jalkoja pestessä kuitenkin ”pelkää” vettä. Beth juoksee karkuun vesiletkuja tai ämpäreitä. Tai yrittää päästä vapauteen. Ei se kuitenkaan mihinkään pääse ja hetken päästä hän jo nukkuu ja kiukuttelee jos joku uskaltaakin lopettaa lämpimän veden lotraamisen. Harjatessa Beth on melkeinpä pakko sitoa kiinni, koska muuten harjaamisesta ei tule mitään. Jos kuitenkin antaa ponille esimerkiksi heiniä tai porkkanoita harjaamisen ajaksi, niin kyllä varmasti pysyy tasan siinä missä herkut ovat. Sitä keinoa ei kuitenkaan suositella, ettei poni ratkea liitoksistaan. Beth pitää harjaamisesta, jos siitä tulee oikein hieno ja puhdas – eli toisin sanoen sitä harjataan silloin todella kauan. Poni on yleensä tarhasta tullessaan joko kurainen tai muuten onnistunut saamaan ylimääräisiä paakkuja karvaansa. Sitä tulee sitten väkisinkin harjattua vähintään puoli tuntia. Karsinassa harjatessa saattaa olla vähän äksy, mutta käytävällä tai harjauspuomilla Beth on oikein kiltti, kun näkee mitä ympärillä tapahtuu. Poni on melko valpas harjatessa ja ottaa aina tarkkaan selvää mitä milloinkin sähelletään. Silloin sitä jää paikoillaan seisominen vähemmälle. Varustaessa tamma ei tahdo seisoa paikoillaan, vaan säheltää koko ajan jotain. Satulaa karttaa eniten, mutta kunhan se on selässä, seisoo hän kiltisti. Silloin se nimittäin tietää, että joutuu töihin vaikka väkisin. Suojia ponilla ei yleensä käytetä, mutta poikkeustapauksia on. Joskus esteitä hypätessä saatetaan käyttää etujaloissa pinteleitä tai jännesuojia. Maastoesteitä mennessä tälle kaaharille tulee aina jännesuojat eteen. Bethillä on myös bootsit talvea varten, koska se kolhii yleensä kompuroidessaan hokkeja jalkoihinsa.
Sukutiedot
i. Field of Dreams on komea kimo 132cm korkea australianponi-ori. Rakenteellisesti todella hieno Field of Dreams kiersi lähinnä näyttelyiden puolella keräten milloin minkäkin väristä ruusuketta. Ori kilpaili myös silloin tällöin seuratasolla estekisoissa menestyen vaihtelevasti. ii. Wild&Young ruunikko tähtipä ori menestyi hyvin estekilpailuissa, pienestä koostaan huolimatta. Luonteeltaan se ei ehkä ollut täysi kymppi, mutta sillä oli hienot askellajit. Jalostuksessa melko säästeliäästi käytetty Wild&Young on jättänyt pari hyvää jalostusoria. ie. Tebisha oli tuiki tavallinen siitostamma, jolla se loikin hyvän uran. Varsoilleen se periytti kimoa väritystään ja siivoa luonnetta. Ratsun virkaa Tebisha toimitti vain harraste muodossa silloin tällöin. Tebsiha asui kokoikänsä kasvattajallaan, suurella siittolalla pohjois-australiassa. e. Neassane on ruunikko, 130cm korkea australianponi-tamma. Koulutustasoltaan se oli HeB ja 100cm ja tamma kilpailikin aktiivisesti niin koulu- kuin esteratsastuksessakin. Varsoja Neassane jätti kaksi kappaletta, jotka kummatkin olivat tammoja. 17-vuotiaana Neassane menehtyi ähkyyn. ei. Grey Print oli australiassa kulta aikanaan hyvin suosittu jalostusori. Se oli kantakirja palkittu ja myös hyvin lahjakas esteratsu. Luonteeltaan Grey Print oli herrasmies ja sillä oli charmia, josta moni pystyi vain haaveilemaan. 129cm korkea musta-ori jätti monia hienoja jälkeläisiä jatkamaan perintöään. ee. Whispering Voice oli säpäkkä ja hyvin diivamainen luonne. Se oli väritykseltään kaunis punarautias ja se kilpaili aktiivisesti esteratsastuksessa, välillä se kuitenkin nähtiin myös kenttäkilpailuiden helpoissa luokissa. Whispering Voice on perinyt virtaviivaisen rakenteensa isänsä puolelta, josta löytyy pääasiassa laukkureita. Tamma jätti kolme varsaa.
Jälkeläisetei vielä
Kuvagalleria
KilpailutEsteratsastus (02 voittoa & sijoitusta) Kalenterissa vain sijoitukset!
19.04.2009, ERJ, 60 cm, Kutsu, 01/56
|