virtuaalitalli Rasande
etusivu        hevoset         esittely        toiminta        muuta        yhteydet       
Tervetuloa!
Jälleen kerran, kyllä. Näin kevään koittaessa minulla ei riitä innostusta istua koneella ja inspiraationi Rasanden suhteen on täysin hukassa, joten päivityksiä ei tule toistaiseksi. Palailemme kunhan innostun hommasta uudelleen.
Rasande on huhtikuussa 2007 Destriélle Arabiansin ja Dienschallin raunioille kunnostettu virtuaalinen puoliverisiittola, omistajan unelmatalli, jonka pito on vuoroin yhtä ahdistusta ja riemunkiljahduksien aikaa. Inspiraatio tähän syntyi omistajan vierailtua muutaman huipputasoisen siittolan sivuilla ja ajateltua, että balettitanssijoiden ja estetykkien kanssa eläminen saattaisi olla hauskempaa kuin tympäännyttävän ratsastuskoulun ylläpito Helppo B-tasoisine hevosineen. Siispä monen kuukauden ajatukset ratsastuskoulun tulevaisuudesta heitettiin menemään ja tilalle tuli suunnitelmia täydellisesti koulutetuista puoliverisistä.

Jokainen täällä teetetty varsa omaa menestyneet vanhemmat ja hyvät mahdollisuudet pärjätä este-/koulukentillä. Toinen toistaan upeammat hevosemme kilpailevat ahkerasti omissa painotuslajeissaan kerätäkseen mahdollisimman paljon sijoituksia ja pitääkseen näin perfektionisti-tallinomistajan tyytyväisenä. Kasvattimme tunnistat maailmalla liitteistä Scal, RSD ja Rasandes.

Kasvatustoiminnan lisäksi Rasande järjestää edelleen sitä perinteistä hoitajatoimintaa, jonka vuoksi omistaja alunperin ensimmäisen virtuaalitallinsa teki. Hoitajia otetaan edelleen samalla mallilla - meille käsitteet "hoitotasot" ja "tarkat rajoitukset" ovat täysin vieraita. Kilpailutoiminnasta huolehtii enimmäkseen seura GRR, johon omistaja on myös itsensä värvännyt mukaan johtoon.

Ja vaikka ruotsalaiset ovat joka asian suhteen niin mahdottoman tyhmiä, koko tallihenkilökunta toivoo silti teidän viihtyvän hyvin keskellä omaa täydellisyydenhakuista porukkaansa. Vieraskirja on käytettävissänne palautetta ja tervehdyksiä varten, kiireellisemmät asiat hoituvat sähköpostin kautta.

Drina (GRR, VRL-0085)

Ilmoituksia & muuta enemmän ja vähemmän tärkeää
- Tämä sivu on ladattu 2017 kertaa
- Rasande on GRR:n jäsentalli
- Yhteistyössä kanssamme Darren Sporthorses
- Ystävyystallinamme toimii Adéle Welsh
- Äänestä meitä VRL:n tallilistalla?
- Hoitohevosia vapaana 4kpl
- Myytäviä kasvatteja 0kpl
- Hevosia yht. 28, joista 14 oreja, 14 tammoja
- Sivustoa päivitetty viimeksi 27.04.2008
- Viimeisin kirjoitettu päivitys 22.04.2008