Hei ja vielä kerran tervetuloa uudistettuun Rauhattomaan, joka tunnetaan tästä lähtien nimellä Jillow. Talli toimii pääasiassa omien hevosteni tallina, mutta myös pienimuotoisesti siitos-, kasvatus- ja yksityistallina.
Kasvatamme vähän kaiken näköisiä rotuja. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus myös omistaa paljon saman rotuisia hevosia -mutta vielä ei ole sen aika. Tallissa asustaa tällä hetkellä kolme tammaa ja neljä oria. Kaikki ovat siitoskäytössä hyville oreille ja tammoille. Kaikki hevoset ovat joko este- tai koulupainoitteisia ja tarkoitus olisi pyrkiä arvonimiin ja kuuluisuuteen. Poikkeuksia myös löytyy -on tietenkin omia pullaponeja, jotka eivät niinkään välitä näyttelyiden arvonimistä tai laatuarvosteluista.
Entinen Rauhaton perustettiin kesäkuun alussa vuonna 2007, mutta uudistettu Jillow perustettiin jo samana vuonna, mutta marraskuun alussa. Tämän nykyisen ulkoasun Jillow sai 23. päivä joulukuuta. Kokeilen jälleen tälläistä tallia, jossa kaikki asiat olisivat samalla sivulla. Se helpottaa myös lukijaa -myös itseäni päivittelyssä.
Pakko myös mainostaan, tein itse ulkoasun, josta kuvien ottajalle ja ulkoasun koodaajalle kiitos kuulukin. Hostauksesta paljon kiitoksia Lilliylle, joka avusti Jillowia pysymään pystyssä sekasotku.net:in ansiosta. Kiitos kaikille suuresti!
Sivujen tekstit, Wau VRL-3399, BRT
Jillow on päivityskatkolla omistajan kiireiden vuoksi, palataan asiaan viim. maaliskuun lopulla!
Kuten ylemmässäkin tekstissä mainitsin, asuu tallilla vain omia hevosia. Tällä hetkellä vain kolme tammaa ja neljä oria. Kaikki ovat siitoskäytössä -lukuunottamatta nuorisoa.
T A M M A T
Shetlanninponi - CW Lyn Me - estepainotus
Oldenburg - Conradine SVH - yleispainotus
O R I I T
Shetlanninponi - Ilolan Vinkulelu - estepainotus
Friisiläinen - Pouliche's Levitation - koulupainotus
Westfalen - Lanciano NON - estepainotus
Hannover - Tanoyan Feq - estepainotus
Jokaisesta tammastani ja oristani voi käyttää siitokseen kysymällä mailitse. Tammoja astuttaessa tulee varsan eteen kasvatusliite WAU, mutta oreja astuttaessa ei niinkään kasvatusliitteellä ole väliä.
SHE
30.5.2007 Aivastatko WAU om. Sonju
1.10.2007 Ester WAU om. Sanza
SH
30.05.2007 Ennakoitko WAU om. SHE
Jillow on VRL-rekisterissä oleva talli, joten tallilla saadaa myös järjestää yhdistyksien alaisia kilpailuja mm. ERJ ja KRJ.
MSY:
23.1.2008 / KUTSU / tulokset
30.1.2008 / KUTSU / ilmoittautuminen päättynyt
ERJ: