VIRTUAALIHEVONEN SVARTEMARJE PO
säkäkorkeudeltaan 140 cm, syntynyt *28.06.2007 & 9.5-vuotias » kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun pian tamman kasvattaja on yennac, omistaja Tiina (eli conciërge) & Nirvana » VIR MVA Ch saavutettu kesällä 2007 kilpailee ainoastaan kouluratsastusta enintään tasolla Vaativa B luonnekuvausMaija saapui meille noin vuoden ikäisenä kasvattajaltaan. Tällöin Maija oli hontelo ja nykyistäänkin itsepäisempi. Traileriin tamma saatiin kasvattajallaan hyvin, mutta trailerista ulos tulo vieraaseen ilmapiiriin tuntui Maijan mielestä liian vastenmieliseltä, niinpä siis tamma päättä jököttää trailerissa hoputteluista ja kikoistamme huolimatta. Lopulta pitkän taistelun jälkeen luovutimme ja soitimme kasvattajalle, josko hän voisi tulla auttamaan. Johan Maija tuli mielellään trailerista ulos kun mami oli mukana. Uuteen kotiin sopeutuminen ei vienyt Maijalta kuin tovin, mutta sekin tovi oli täynnä raivopuuskia ja uhkaavaa käyttäytymistä. Kunnes Maijasta kuoriutui jälleen se oma lempeä itsensä.Ratsain Maija on kiltti ja toisinaan reipas, mutta toisinaan patalaiska. Maija on yleensä alussa aina kovin tahmea. Tehokkaan verkan avuin Maijasta saa äkkiä täydellä teholla toimivan ponin. Maija on hyvin kuuliainen kaikille avuille, mutta Maijaa tulee ratsastaa selkein avuin, sillä muuten ponirukka ei todellakaan ymmärrä mitä häneltä haetaan ja hermostuu. Maija on pääosin kouluponi, mutta kotosalla hypätään myös toisinaan. Maijan hyppytyyli ei silmiä hivele, mutta kivaa pientä pomppuorkesteria kyllä osataan hoitaa. Maija tykkää hypätä ja hyppääkin innokkaasti, joskus omituisen hyppytapansa ja esteillä heräävän vauhdin ansiosta voi olla hieman hurjempaa kyytiä tämän neidin kanssa. Maastossa Maija on ihan yliverto. Se ei pelkää mitään! Tallissa Maija yrittää isotella ja saattaa uusille tuttavuuksille uhitella kääntämällä peräpäänsä oven eteen ja luimimalla, toisinaan myös näykkimällä. Tutun ihmisen seurassa Maija ei edes yritä moisia kommervärkkejä vaan käyttäytyy siivosti kaikenaikaa. Huolimattoman käsittelijän käsistä Maija tykkää myös lähteä livohkaan. Harva uskookaan kuinka näppärästi se tältä neitokaiselta käy, mutta meidän onnemme, että Maijalla on aina suden nälkä. Kuten varmaan arvaattekin, tamma löytyy aina sieltä missä on parhaat aterimet, eli pitkälle ei pötkitä. Maija tarhaa isossa tammalaumassa, kuten suurin osa tammoistamme. Tässä porukassa Maija ei suin anna muiden pomotella itseään, muttei kyllä itsekään jaksa vaivata kallista energiaa muiden käskyttämiseen. Sen Maija kyllä on tehnyt selväksi, että hänen heinäkasalleen ei kukaan muu tule ennen kuin hän on syönyt sen mitä mahaansa mahtuu. Tarhasta pois hakiessa Maija on niitä heppoja jotka tulevat aidan vierelle kerjäämään huomiota ja makupaloja ja siinä samassa se poishakukin unohtuu.
sukutaulu
Maijan emä puolestaan on kohta kahdeksan vuotias hallakko vuonohevostamma, joka toimii harrastehevosena Pirtsassa. Muita jälkeläisiä Justiinalla ei ole, Maija on siis hänen esikoisensa. Kilpaillutkaan tamma ei näköjään ole lainkaan, mutta luulempa että tulevaisuudessakin hän alkaa kilpailemaan edes silloin tällöin. Justiina on koulutettu kouluratsastuksessa vaativaan aahan saakka ja esteratsastuksessa seitsemäänkymmeneen senttimetriin. Justiina on siis koulupainoitteinen ja evm-sukuinen, mutta silti yhtä arvokas siitostamma kuin muutkin tammat, oli sitten arvonimiä tai ei. Justiina on hyvin hyväkäytöksinen ja sivistynyt tamma, oikein esimerkillinen varsalleen Maijalle.
parhaat kilpailutulokset24.06.2007 (KRJ) Missway, Helppo C, 2/16
05.07.2007 (KRJ) Missway Stables, Helppo B, 2/20
06.08.2007 (KRJ) Chestnut Avenue, Helppo A, 3/70
28.09.2007 (KRJ) Te Adoro Estate, Helppo A, 2/43
18.10.2007 (KRJ) Riimulan Ratsutalli, Helppo A, 2/70
12.07.2007 (NJ)Missway Stables, Varsat aikuiskuvilla, LKV1, BIS1, irtoSERT, JS (pt. Eija P.)
|